maanantai 4. tammikuuta 2016

Bändi nimeltä Skrewdriver

Skrewdriver tulee oleen ainoo bändi mistä kerron vähän tarinaa koska bändin tarina on ainutlaatuinen ja laulaja Ian Stuart Donaldson joka oli yksi blood & honourin perustajista on monille sankari. Stuartin loistavat sanotukset toimii vielä tänäkin päivänä.

Eka albumi all skrewed up tuli vuonna 1977 mikä ei ollut vielä mikään white power levy mutta asia muuttui kun bändi oltiin hajoamisen jälkeen kasattu uudelleen ja vuonna 1983 bändi julkaisi singlen white power.

Kivenkova R.A.C. lähti vuonna 1984 tokan albumin hail the new dawnin julkaisulla. Sitten napsahti Stuartille eka linnatuomio mutta se ei bändiä pysäyttänyt sillä skrewdriver julkaisi kolmannen albumin blood and honourin vuonna 1985. No sitten sai joku ei niin ihminen turpaansa ja Stuart lähti tokalle linnareissulle. Linnassa oli ilmeisesti aikaa kirjotella biisejä koska linnareissun jälkeen tuli bändin neljäs albumi white rider ja vuosi oli 1987.

Skrewdriverin viides albumi after the fire tuli vuonna 1988. Stuart joutui kolmannelle linnareissulle joka jäi 3 kuukauden mittaiseksi kun tuomarin täytyi hylätä syytteet ja vapauttaa tämä valtionvihollinen.

Skrewdriverin kuudes albumi warlord tuli vuonna 1989 ja samana vuonna tuli Stuartin oma julkasu no turning back josta löytyy myös cover biisejä.

90´ luku alkoi seitsemännellä albumilla the strong survive. Stuartilta tuli myös vähän "normaalimpi" rock albumi nimeltään white diamond the reaper ja Stiggerin kanssa akustinen levy patriotic ballads.

Kun skrewdriverin piti soittaa saksassa niin ennen keikkaa oli koko bändin vuoro joutua lukkojen taa. Stuart oli ainoa joka vapautettiin ja keikka voitiin pitää vaikka muu bändi oli edelleen kaltereiden takana josta sitten keikalla Stuart väänsi kappaleesta free my land hienosti free my band. Tälle tapaukselle tehtiin myös lyhyt levy nimeltään rough justice.

Vuonna 1992 bändi julkaisi kahdeksannen albumin freedom what freedom joka oli äänitetty jo vuonna 1991. Sitten tulikin Stuartin ja Stiggerin toka akustinen levy patriotic ballads 2 our time will come.

Ian Stuart kuoli auto-onnettomuudessa 24.syyskuuta vuonna 1993 mutta skrewdriver onnistui kuitenkin julkaisemaan vuonna 1994 viimeisen albumin hail victory joka oli äänitetty vuonna 1993. R.I.P. Ian Stuart Donaldson.

Bändi: Skrewdriver.
Levy: All Skrewed Up
Biisi nro 6.



1-2-3-4 I don't like you!

Get out on the job in the morning
Time is draggin' by real slow
Boss is keepin' me on the go

Sick of that routine work now
Sorting's drivin' me insane
When I'm done doin' one thing
Boss says do it again
And I said...

Chorus:
I don't like you
I don't like you
I don't like you anymore
1-2-3-4-5-6-7-8!

It's time to get off work now
Kick the boss right in the head
All the people givin' me orders
Tryin' to make me see red

I'm prayin' to break out free now
Playin' in a rock'n'roll band
Playin' that rock'n'roll music
Probably gonna get us banned

(Repeat Chorus) x2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti